D-vitamiinin saantia ei voi estäää
Viime viikon perjantai alkoi oikein mukavissa merkeissä. Heräsin peruspirteänä ja valmiina päivää varten. Ensin aamupäivällä tapasin yhden toisen suomalaisen opiskelijan kahvin merkeissä. Oli oikein hauskaa jutella pitkästä aikaan suomeksi. Puhuimme matkustelusta, Itävallasta, sen nähtävyyksistä ja opiskelusta. Sattumalta takaamme kuului '' Onks täällä suomalaisia?''. Törmäsimme toiseen suomalaiseen. Se oli kyllä tosi hassua. Puhuimme keskenämme miksi ollaan täällä ja keskustelimme siitä miten hassua että näin vain törmää toisiin.
Kahvittelun jälkeen lähdin juna-asemmalle odottaa Serenaa, joka oli taas tulossa vierailemaan Echolle. Hän oli vähän myöhässä mutta kerkesimme kuitenkin ostaa liput junaan, mutta junat eivät kulkeneetkaan normaalisti, koska asemalla oli sattunut tulipalo. Itse en tiennyt asiasta yhtään mitään ja se tuli täytenä yllätyksenä. Serena joutuin perumaan vierailunsa ja sovittiin että hän tulee kyläilemään ensi tiistaina. Itse selvisin töihin, parin junan kautta ja pienellä kävely matkalla.Loppu päivä meni normaalisti ja sain illalla kyydin kotiin työkaveriltani.
Lisäksi sunnuntaina tapasin kavereitani Tonavan rannalla. Tällä kertaa menimme Tonavan toiselle puolelle hengailemaan. Sää oli mitä mahtavin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli noin +20, ei käy yhtään kateeksi että jää suomen kevät välistä. Hiukset vaalenee ja väriäkin on vähän tullut. Hengailimme rannalla iltaan asti, nauttien viiniä ja olutta, kuunnellen ja soittaen musiikkia. Illalla menimme vielä pitsalle yhden kaverin luo, pelasimme pelejä ja seurustelimme.
Siellä kuulostaisi olevan tosi hyvä sää! Täällä Rollossa on eilen ja tänään satanut kunnolla räntää ja tuuli on aika kova :D
VastaaPoistaNoh on täälläkin olla välillä vähän huonompia ja sateisia päiviä :D , mut enimmäkseen ollut hyvä sää :)
PoistaIhanan näköstä siellä! Täälläkin on nyt ollu jo monta päivää putkeen yli 20 lämmintä, mut tuuli on välillä ihan hullua :D Oispa meilläki tommosia puita! Ikävä metsää ':) Tsemppiä sinne!
VastaaPoistaKiva :) On kyllä mahtavaa nauttia extra pitkästä kesästä :D Tsemiä myös sinne!
Poista